San Miguel ( mm. salsa, parisalsa, bachata)
|
 |
San Miguel aloitti salsan opettamisen Helsingissä muutettuaan Suomeen vuonna 1992. Seuraavana vuonna hän perusti Suomen ensimmäisen salsatanssikoulun, Baila Bailan. Hän on opettanut ja esiintynyt ympäri Suomea ja muualla Euroopassa lukuisissa tapahtumissa ja festivaaleilla. Vuosina 2001 ja 2004 hän voitti Pohjoismaiden salsamestaruuden ja Suomen salsamestaruuden vuonna 2004. San Miguel on kokenut ja arvostettu opettaja ja hänen tuntinsa ovat hauskoja ja haastavia.
|
| |
Carlos Correa (salsa, parisalsa, rueda)
|
 |
Asuttuaan kolme vuotta Suomessa Carlos tutustui Migueliin, joka tarjosi hänelle paikkaa tanssiryhmässään. Carlos on ollut mukana Baila Bailassa lähes tanssikoulun alusta asti. Carloksen aina aurinkoinen olemus sekä selkeä opetustyyli vetävät Bailan salit täyteen oppilaita. Monet hakevat hänen tunneiltaan säännöllisesti oppia parisalsan ja ruedan kuvioihin. Hän on todella suosittu ja kysytty opettaja myös muualla Suomessa ja Euroopassa.Vuodesta 2000 alkaen Carlos on viettänyt aikaa yhä useammin myös dj kopissa, soittaen kotimaisten salsabileiden lisäksi myös ulkomailla kuten Saksassa ja Virossa. Kun dj Don C on vauhdissa, on bileet pöydän takanakin ja levyn lisäksi pyörii myös mies, käsissään soittimet kuten marakassi, claves ja guiro! |
| |
|
Soila Sarria (mm. reggaeton, showsalsa, zumba)
|
 |
Soila on opiskellut tanssia 6-vuotiaasta lähtien. Hän on suorittanut lukuisia kursseja New Yorkissa, Havannassa, Santiago de Cubassa ja Malissa opiskellen mm. modernia tanssia, jazzia, afroa ja kuubalaisia tansseja. Hän on valmistunut tanssipedagogiksi Turun Taideakatemiasta vuonna 1998. Soila on opettanut kuubalaista salsaa vuodesta 1998 alkaen. Lisäksi hän on esiintynyt ja opettanut eri tapahtumissa ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa. Soila on voittanut kahdesti Pohjoismaiden salsamestaruuden sekä Suomen mestaruuden vuonna 2004 Miguelin kanssa. Soila on energinen, vaativa ja myös kärsivällinen opettaja, joka saa oppilaansa venymään mitä parhaimpiin suorituksiin. |
| |
|
Yasser Sarría (mm. reggaeton, bachata, latinomix, zumba)
|
 |
Yasser Sarria Terry valmistui tanssinopettajaksi ja ammattitanssijaksi v. 1993 (Escuela Profesional de Arte, EPA) ja on lisäksi suorittanut folklorististen ja populaaritanssien diplomit v. 1997 (Instituto Superior de Arte, ISA). Yasser on tanssinut Kuubassa lukuisissa showryhmissä ja voittanut palkintoja myös kansainvälisissä kilpailussa sekä opettanut että esiintynyt ympäri Eurooppaa erilaisilla festivaaleilla. Hän on yleisön suosima energinen ja hauska esiintyjä ja opettaja. Hänen tyylissään yhdistyvät afrokuubalaisten tanssien voima ja populaaritanssien vauhdikas tunnelma. |
| |
|
Riikka Karvinen (salsa, parisalsa)
|
 |
Riikka on tanssinut intensiivisesti salsaa Baila Bailassa vuoden 2006 tammikuusta lähtien. Vuonna 2007 hän aloitti salsan opettamisen ja hän on työskennellyt myös Dance Team Internationalissa opettaen salsaa teineille. Riikka on tanssinut Baila Bailan tanssiryhmässä Compañia de Danza Baila Bailassa vuodesta 2008 ja hän on opettanut ja esiintynyt paljon erilaisissa tilaisuuksissa. Nuorempana Riikka tanssi myös balettia tanssikoulu Raatikossa, mutta mikään ei vedä hänen mielestään vertoja kuubalaiselle salsalle, se varasti hänen sydämensä. Erityisen tärkeänä Riikka pitää naisellista liikkumista omassa tanssissaan ja tunneillaan. |
| |
|
| |
|
Roynet Perez
|
 |
Roynet Perez on Helsingissä asuva kuubalainen tanssija ja tanssinopettaja. Hän on voittanut lukuisia palkintoja salsakilpailuissa Kuubassa, mm. ohjelmassa "A bailar casino" 2003 ja Varaderon kansainvälisellä salsafestivaalilla 2003. Hän on esiintynyt ja opettanut Kuubassa eri ryhmissä, karnevaaleilla, tv-ohjelmissa ja orkestereissa, mm. "Macumba Havana" ja "Clave y guaguanco". Roynet on erikoistunut casinon lisäksi soniin, mamboon, cha-cha-chahan, reggaetoniin ja afrokuubalaisiin rytmeihin. Roynet tulee Bailaan opettamaan kesäksi 2012. |
| |
|
Kari Taura (parisalsa)
|
 |
Kari on kokeneimpia suomalaissyntyisiä parisalsan tanssijoita. Ensikosketuksen salsaan hän sai jo 1990-luvun lopulla Tampereella. Kari on tanssinut useiden vuosien ajan maamme parhaiden kuubalaisopettajien johdolla ja täydentänyt opintojaan myös Kuubassa. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Kari painottaa selkeillä tanssitunneillaan perusasioiden hyvää hallintaa ja tanssin iloa. Jokaisella tunnilla kerrataan aikaisemmin tehtyjä asioita ja jatketaan niiden pohjalta uusiin haasteisiin. Erityishuomiota kiinnitetään parisalsan viennin ja seuraamisen yksityiskohtiin siten, että tanssista tulee nautittavaa, hauskaa ja tyylikästä! |
| |
|
Rosi Brook (mm. reggaeton, parisalsa, afrorumba)
|
 |
Rosi on valmistunut Centro de Superación para la Cultura de la Habana -keskuksesta esiintyväksi ammattitanssijaksi. Hän on työskennellyt kuusi vuotta tanssijana mm. useissa hotelleissa sekä Kuuban karnevaaleilla ja ollut mukana useassa esiintyvässä ryhmässä. Rosi on yksi Havannan suosituimpia afrokuubalaisen rumban tanssijoita ja on erittäin kysyttyä tanssiseuraa huipputanssijoiden kansoittamissa rumbatapahtumissa Kuubassa. Rosilla on tanssikoulu Casa Ochun yhteydessä oma esiintyvä ryhmä Grupo Aché, jonka valmennuksesta, koreografioista ja puvustosta hän vastaa. Rosi on erittäin kysytty ja suosittu opettaja, jonka taitava opetustyyli saa paljon kiitosta.
|
| |
|
Frank Bueno
|
 |
Frank opiskeli ja valmistui ammattitanssijaksi Centro de Superación para la Cultura Habanasta. Hän työskenteli ammattitanssijana useassa eri tanssiyrityksessä Havannassa, Kuubassa, ennen kuin vuonna 2009 alkoi opettamaan Suomessa. Hän osallistui Alberte Abaren rueda de casino-ryhmän kanssa Cuba disco-kilpailuun Havannassa vuonna 2006 ja voitti kilpailun. Myös vuonna 2007 Frank voi Moncada-ryhmän kanssa Pertenesco al projector rueda de casino -kilpailun. Frank taitaa niin salsan, chachan, reggaetonin, mambon, bachatan, rueda de casinon, timban, merenquen, sonin kuin zumbankin! Frank on hymyilevä, huumorintajuinen ja mukaansatempaava opettaja.
|
| |
|
Tómas Jimeno (afrokuubalaiset perkussiot)
|
 |
Tómas Jimeno on kuubalainen lyömäsoittaja, opettaja ja musiikin tutkija. Jimeno asui lapsuutensa Matanzasissa Kuubassa afrokuubalaisen musiikkiperinteen keskellä. Hän aloitti lyömäsoitinopinnot 8-vuotiaana, ja opiskeli Domingo Aragun ja Fausto Garcían johdolla sinfoniaorkesterin lyömäsoittajaksi Havannassa Conservatorio Municipal Amadeo Roldan:ssa. Vuodesta 1962 hän opiskeli, ja myöhemmin myös työskenteli Odilio Urfen kanssa Seminario de la Musica Popularissa. Vuodesta 1977 Jimeno on työskennellyt eri puolilla Eurooppaa. Suomeen hän tuli 1989 Sibelius Akatemiaan kuubalaisen musiikin opettajaksi. Tómas Jimeno on soittanut useimmissa suomalaisissa salsa- ja kuubalaisen musiikin orkestereissa sekä opettanut kuubalaista musiikkia eri puolilla Suomea. |
| |
|
Julio Napoles
|
 |
Koulutus: Escuela Nacional de Artes Escenicas (E.N.A.E) 04-07: Tanssia, musiikkia, näyttelemistä ja laulua. Valmistui vuosikurssin parhaiden joukossa. Academia de danza contemporanea de NARCISO MEDINA 02-04: nykytanssiopintoja. Esiintymiskokemusta mm. Tropicana Clubilla, Kuuban television baletissa, Santiago Alfonsossa, palkintojen jakotilaisuuksissa, karnevaaleilla ja DVD-levyjen äänityksissä, kuubalaisen yhtyeen Adalberto Alvarez y su Son:n konsertti-dvd:llä sekä Los Van Van:n konsertissa, teattereissa ja festivaaleilla, kiertueella Meksikossa Tamaulipaksessa, vuonna 2009 Qatarissa ja Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa.
Työkokemus
- Conjunto Folklorico Nacional de Cuba 2007-2010:
kuubalaisia populaari- ja perinnetansseja sekä afrokuubalaisia ja Franco-Haitilaisia tansseja.
- Toiminut opettajana E.N.A.E:ssa, jossa myös opiskeli.
- Tanssiopettaja ulkomaalaisten tanssijoiden kursseilla 2005-2010
- Tanssin opetusta ulkomaalaisille tanssiryhmille Kuubassa 2005-2010 opiskelun ja muun työnteon ohessa.
- Tanssinopettaja Suomessa 2010 alkaen. Opettaa tätä nykyä Suomessa Tradicion Vivassa Helsingissä sekä Vanhassa Havannassa Tampereella ja Jyväskylässä
|
| |
|
Felix Torres
|
|

|
Felix on valmistunut Narciso Medinan tanssiakatemiasta (la Academia de la Danza de Narciso Medina) ja on lopettamassa opintojaan taidekorkeakoulu ISA: ssa (el Instituto Superior de Arte). Hän on tanssinut vuodesta 1997 lähtien solistina el Conjunto Folklorico Nacionalde Cubassa, jossa on työskennellyt yhdessä Kuuban maineikkaimpien folkloriikkaan erikoistuneiden taiteilijoiden kanssa. Conjunto Folklorico Nacional de Cuba on maan merkittävin folkloriseen tanssiin perehtynyt kokoonpano. Perustamisvuotensa 1962 jälkeen se on kerännyt kansainvälistä mainetta yli 50 ulkomaankiertueella esiintyen käytännöllisesti katsoen lähes kaikilla maailman tärkeimmillä näyttämöillä. Conjunto Folklorico Nacional de Cubassa Felix on oppinut tuntemaan folkloriset tanssit perin pohjin niiden alkujuurilta asti. Täällä hän on kehittänyt luovuutensa ja tullut tunnetuksi tanssijana. Conjunto Folklorico Nacional de Cuba esittää niin vanhoja, ainutlaatuisia, kuubalaisen kansanperinteen perustan muodostavia muista kulttuureista lähtöisin olevia tansseja kuin kuubalaisia nykytanssejakin.
|
| |
|
Johanna Maria Davies
|
|

|
Johanna Maria Davies on saanut kokea tanssin iloa jo 5-vuotiaasta saakka. Hän on opettanut show- ja latinalaisamerikkalaisia tansseja vuodesta 1999 alkaen ja on voittanut Salsan Suomen Mestaruuden vuonna 2005. Harrastettuaan joogaa kymmenisen vuotta, Johanna Maria kouluttautui joogaohjaajaksi Espanjassa vuonna 2008. Johannan tanssitunneilla tärkeintä on oikea asenne, joka on kevyt ja positiivinen. Tunneilla keskitytään erityisesti musiikista ja liikkeestä nauttimiseen. Kaikki joogaharjoitukset tehdään omaa kehoa kuunnellen ja kunnioittaen - joogaan osallistuakseen ei missään nimessä tarvitse olla notkea! Tavoitteena on oma kokonaisvaltainen hyvä olo. Johanna tulee Bailaan opettamaan kesäksi 2012. |
| |
|
Julio Miñoso
|
 |
Juliolla on yli 20 vuoden kokemus kuubalaisista populaari- ja folkloretansseista niin tanssijana, opettajana kuin koreografina. Hän valmistui vuonna 1996 tanssija-tanssinopettajaksi taidekoulu Escuela Profesional de Arte Samuel Feijoósta, josta hän tuli valituksi suoraan la Compañía Folclórica Oshé de Villa Clara -tanssiryhmään. Jo kahden vuoden jälkeen Julio nousi ensitanssijan (primer bailarín) asemaan – korkeimpaan rooliin, jonka tanssija voi Kuubassa saavuttaa. Tanssinopettajan tehtäviin syventyminen jatkui taidekorkeakoulu ISAssa (el Institución Superior de Arte), jossa Julio perehtyi muun muassa tanssinopetuksen metodologiaan ja pedagogiaan. Vuonna 2005 hän valmistui tanssitaiteen kandidaatiksi (Licenciado en Arte Danzario) erikoistumisalueenaan folkloretanssit. Viimeisen 10 vuoden ajan Julio on työskennellyt ensitanssijana ja opettajana la Compañia de Danzas Tradicionales de Cuba JJ -ryhmässä. Uransa aikana hän on tähdittänyt useita esityksiä Kuubassa ja kansainvälisesti, esimerkiksi Kolumbiassa, Kanadassa, Ruotsissa ja Martiniquella. Työ opettajana taidekouluissa ja ulkomaalaisille suunnatuilla tanssikursseilla sekä lukuisilla kansallisilla ja kansainvälisillä festivaaleilla on tuonut Juliolle paljon kiitosta. Hän on myös ansainnut useita tunnustuksia ja palkintoja. Tunnustuksena taiteilijan työstään Julio valittiin jäseneksi UNEACiin. UNEACin jäseneksi valitaan kuubalaisen kulttuurin kehitystä edistäviä taiteilijoita ja kirjailijoita. |
José Mesa
|
 |
José on opiskellut folklore- ja populaaritansseja Escuela Conjunto Folklorico Nacional de Cubassa valmistuen vuonna 2008. Opinnot jatkuivat 2009 Escuela Narciso Medinassa nykytanssin merkeissä. Conjunto Folklorico Universitario de Cuban riveissä José tanssi esiintyen monissa eri tilaisuuksissa Kuubassa. José on kerännyt kokemusta ammattitanssijana Compañia de Danzas Tradicionales de Cuba JJ -ryhmässä , jonka kanssa osallistui mm. Afrikassa järjestettyyn Festival Cultural de Danza Folklorica-tilaisuuteen. Ulkomaalaisille tanssiryhmille José on opettanut mm. salsaa, cha-cha-chata, mamboa, rumbaa sekä reggaetónia vuosien varrella opiskeluiden sekä muun työn ohella. Hän on innokas ja energinen opettaja, ja tahtoo välittää oppilailleen samaa tanssin iloa kuin mitä tanssi hänelle antaa. |
| |
|