Tervetuloa mukaan Tanssikoulu Baila Bailan online-tunneille! Haluamme tarjota teille mahdollisuuden tanssia, vaikka tanssikoulumme on kiinni ja näin ollen olemme kehittäneet online-tunnit kotona toteutettavaksi! Et tarvitse muuta kuin television/ tietokoneen / puhelimen, verkkoyhteyden ja pienen tanssitilan ja näillä välineillä saat oman lemppariopettajasi olohuoneeseesi opettamaan.

Kaikki tunnit toteutetaan Zoom verkkotyökalun välityksellä. Zoom on helposti ladattavissa niin tietokoneelle kuin kännykälle ja lisäksi voit yhdistää tietokoneen/kännykän televisioosi. Maksettuanne tunnin verkkokaupastamme saatte maksuvahvistuksen yhteydessä linkin, jonka avulla pääsette tunnille mukaan. Livetunneilla voitte halutessanne laittaa kameran päälle ja näin ollen olla virtuaalisesti mukana tunnilla. Ennen tuntien alkua voitte myös mikrofonien välityksellä kommunikoida kanssatanssijoiden kanssa, mikä lisää yhteisöllisyyden tunnetta ja energiaa tunnille. Opettajamme toivovatkin, että kamerat jätettäisiin rohkeasti päälle tunnin ajaksi, jotta he pääsevät seuraamaan tanssianne. Verkkotunnit ovat nauhoitettuja livetunteja eli nekin toteutetaan zoomin välityksellä. Emme leikkaa verkkotunteja, vaan ne pitävät sisällään kaikki opettajien kommentit livetuntien aikana. Verkkotuntien linkki on voimassa viikon verran livetunnin alkuperäisestä päivästä.

Käytännön ohjeita zoomin käyttöön:
Tutustu zoomiin ajoissa, jos mahdollista.
Tarkista, että verkkoyhteytesi on nopea, tämä saattaa hidastaa livetunteja ja heikentää musiikin sekä kuvan laatua.
Kun avaat zoomin varmista, että zoomin audioasetukset ovat PÄÄLLÄ, jotta kuulet tunnin musiikin ja opettajan puheen.
Ennen tunnin alkua mikin voi pitää päällä halutessaan ja tällä tavoin jutella muiden kanssa.
Tunnin alkaessa mykistä mikki, me teemme tämän myös manuaalisesti.
Kameran voi halutessaan jättää päälle koko tunnin ajaksi, tämä on myös opettajien toivomus.
Chatissa voi laittaa viestiä, jos on ongelmia tai muita kysymyksiä, se on myös hyvä tapa kommunikoida keskenään tuntien aikana.
Tunnit kestävät 50min, jotta meillä on aikaa valmistella seuraava tunti edellisen loputtua.
Tunnin loputtua lopetamme session ja aloitamme seuraavan. Jokaiselle tunnille on oma linkki!
Heittäytykää tunneille mukaan ja nauttikaa! 🙂

Zoom on erittäin helppokäyttöinen. Sitä ei tarvitse lataa tietokoneeseen tai puhelimeen, vaan linkin avulla voi osallistua tunneille ilman erillistä latausta. Varsinkin livetunneilla verkkoyhteys kannattaa tarkistaa, jotta se ei hidasta livekuvaa. Jokainen laite on hieman erilainen, mutta me pyrimme aina auttamaan parhaamme mukaan, jos ilmenee ongelmia tai kysymyksiä zoomin käytöstä. Ennen tunteja vastaamme nopeiten sähköpostin tai facebookin välityksellä ja tunnin aikana zoomin oma chat on paras tapa kommunikoida.

Hinnasto:
8€ / livetunti
14€ / pari-livetunti (pitää sisällään kahden henkilön tunnin)
10€ / verkkotunti
Verkkokauppa linkki:
Livetunti >>
Verkkotunti >>

Maksuvahvistuksen yhteydessä tulee linkki tunnille. Näin ollen kirjoittakaa sähköpostinne tarkasti oikein! Tarkistakaa myös roskapostinne varmuuden vuoksi, jos ette saa linkkiä. Jos linkkiä ei ole tästäkään huolimatta ole tullut laittakaa meille sähköpostia osoitteeseen baila@bailabaila.fi ja lähetämme teille tuntilinkin manuaalisesti. Huomatkaa, että jokaiselle tunnille on erikseen linkki eli, jos osallistut useammalle tunnille, on kaikille oma linkkinsä!

Maksuvälineeksi ei käy Bailan kortit / jäsenyys, sillä meillä ei valitettavasti ole resursseja käydä manuaalisesti kaikkia kortteja läpi. Siirrämme veloituksetta kaikki kortit kuukaudella eteenpäin ja näin ollen ONLINE-TUNNIT ovat erillinen kokonaisuus, minkä vuoksi niistä veloitetaan erikseen!

Tuntitasot:

KELTAINEN = ALKEET: Alkeistason tunneille osallistuminen ei edellytä aikaisempaa tanssikokemusta. Tunneilla käydään läpi tanssien perusteita ja tarvittavaa tekniikkaa. Tästä on hyvä aloittaa! Kun olet käynyt puoli vuotta alkeistunneilla, syys tai kevätkauden (tai sinulla on vastaavat tiedot ja taidot), niin voit siirtyä rohkeasti kokeilemaan seuraavia tasoja. Myös ns. kaikille avoimet ja kaiken tasoisille sopivat tunnit on merkattu aikatauluun keltaisella, kuten boombata, jooga, zumba, twerk.

VIHREÄ = ALKEISJATKO: Alkeisjatkotason tunneilla edellytetään tanssin perusteiden hallintaa. Nopeat oppijat voivat etenkin soolotuntien kohdalla hypätä suoraan mukaan tälle tasolle. Kaikki salsaan perustuvat erikoistunnit (esim. salsa con rumba, ladies style) vaativat jo salsan perusaskeleiden osaamisen, siksi niitä tarjotaan vain tällä tasolla, eli ei alkeistasolla ollenkaan. Toki voit käydä alkeisjatkon kanssa samanaikaisesti / uudelleen myös alkeistason tunneilla, jos olet vielä hieman epävarma taidoistasi. Tämän tason tunnit etenevät rauhallisesti, mutta tuntien haastavuus kasvaa kuitenkin viikoittain (kunkin kauden alusta lähtien).

SININEN = JATKOTASO: Keskitason tunnit on tarkoitettu noin vuoden tanssineille, jotka ovat tutustuneet laajemmin tanssin peruskuvioihin ja rytmeihin. Tällä tasolla vahvistetaan ”alemmilla” tasoilla opittuja perusasioita, opetellaan uusia kuvioita, opitaan tanssimaan nopeampaan musiikkiin ja paritunneilla keskitytään myös sosiaalitanssin hallitsemiseen. Tuntien opetus on nopeatempoisempaa ja haastavuus kasvaa viikoittain (kunkin kauden alusta lähtien).

PINKKI = EDISTYNEET: Edistyneen tason tunnit on suunnattu harjaantuneille tanssijoille, joilla on rytmit, kuviot ja tyylittelytaitojakin jo hallussa. Tällä tasolla keskitytään uusien kuvioiden lisäksi tyyliseikkoihin ja oman tanssitavan löytämiseen.

Jos tulee mitään kysymyksiä / ongelmia / palautetta online-tunneistamme, laittakaa sähköpostia osoitteeseen baila@bailabaila.fi ja vastaamme kysymyksiinne!

TERVETULOA MUKAAN ONLINE-TUNNEILLE!