TUNNIT

Tanssikoulu Baila Bailassa on runsas tarjonta erilaisia latinoamerikkalaisia tanssitunteja

TUNTIKUVAUKSET

(Huom! Paritunneille et tarvitse omaa paria.Tunneille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen)

Afrokuubalaiset perkussiot

Tällä tunnilla perehdytään kuubalaisiin rytmeihin eri soitinten (mm. clavet, congat, campanas ym.) kautta. Omia instrumentteja ei tarvita, mutta sellaiset saa myös tuoda mukanaan. Tunnille voi osallistua kuka tahansa, musiikin tuntemusta tai aikaisempaa soittotaitoa ei edellytetä.

Afrocuba

Afrocuba-tunneilla opiskellaan tarkasti ja perusteellisesti eri afrokuubalaisia tansseja: yorubáa, araráa ja congoa.
Afrokuubalaisissa tansseissa tekniikka ja oikeanlainen vartalon käyttö on keskeistä, ja niiden hallitseminen vaatii pitkäjänteistä harjoittelua. Tästä johtuen kaikilla tasoilla kiinnitetään huomiota tekniikan hallintaan, ja sitä harjoitellaan askelien lisäksi. Tunneilla perehdytään myös liikkeiden motivaatioon, ja tansseihin liittyvät legendat ovat osa opetusta. Kauden aikana yhtä tanssia opiskellaan useammalla perättäisellä kerralla. Tunneilla kerrataan aiemmin tehtyä ja jatketaan siitä, mihin edellisellä kerralla on jääty.

Afrorumba

Afrokuubalaisen musiikin ja tanssien kirjo on laaja, mutta kaikkiin niistä vaikuttaa vahvasti afrikkalaiset rummut ja tanssit, sekä espanjalaisten valloittajien mukanaan tuoma runous, laulut ja tanssit. Kaikessa rumbassa klaven rytmi on tärkeä. Afrokuubalaisella rumballa ei ole mitään tekemistä kilpatanssirumban tai afrikkalaisen pop-musiikin kanssa, jota myös kutsutaan rumba nimellä.

Rumba voidaan jakaa kolmeen eri tyyliin:

Rumba Yambú
Vanhin rumbatyyli, jota tanssitaan muita rumbia hitaampaan rytmiin. Sitä voidaan tanssia sekä yksin että miehet ja naiset yhdessä. Tyyliin kuuluu miestanssijoiden flirttailu naisten kanssa, mutta tässä rumbassa ei “rokoteta”, kuten rumba guagancóssa.

Rumba Guaguancó
Yambúa nopeampi rumbatyyli johon kuuluu miehen ja naisen välinen voimakas flirttailu vartalon liikkeitä ja eleitä käyttäen. Nainen houkuttelee ja ”härnää” miestä mutta samalla suojelee itseään, jottei mies pääse yllättämään naista ja ”rokottamaan” tätä. Rokottaminen on symbolinen, seksuaalinen ele, jonka mies voi tehdä käsillään, lantiollaan tai esimerkiksi jalallaan kohti naista. Nainen käyttää hamettaan tai huivia suojellakseen lantion aluettaan ja ”huitaistakseen” miehen seksuaalisen energian pois itsestään.

Rumba Columbia
Rumba Columbia on nopeaa ja energistä miesten tanssia, jossa miehet imitoivat luovilla ja jopa akrobaattisilla liikkeillään monimutkaisia rumpurytmejä. Miehet usein myös kilpailevat keskenään taidoillaan. Columbiassa näkyy vaikutteita congosta espanjalaiseen flamencoon, ja nykyään tanssijat yhdistelevät mukaan myös breakdancingia ja hiphoppia.

Bachata  

Keinuva ja merenguea usein hitaampitempoisempi dominikaanitanssi, jossa tärkeää on läheisyys ja tunne.Mutkikkaat käännökset eivät ole pääroolissa. Paritanssi, jossa tanssijoiden välinen yhteys syntyy aistikkaasta musiikista ja yhtenevistä liikkeistä.

Bachatabolero

1800-luvun lopussa syntynyt kuubalainen Bolero on kaikkien modernien latinotanssien alkujuuri. Bolero oli aikoinaan kaikkien latinoiden tanssimusiikki ja niinpä sitä tanssittiin lähes äärettömän monella tavalla. Boleroon ei siis ole yhtä ja ainutta referessitanssitapaa. BailaBailassa opetettava bachatabolero perustuu kolmeen askeleeseen, vaikka itse musiikki on 4/4-tahtista, mikä tekee bachatabolerosta pehmeämpää kuin kilpatanssirumba. Jatkuvaan liikkeeseen perustuva tanssi aloitetaan BailaBailassa rytmin ykkösellä. Bolerotaidoillasi pystyt myös maustamaan tavalliset bachatat, chachat, sonit ja kizombat uusiin ulottuvuuksiin.

Cabaret (kabaret-tyyli)

Cabaret on näyttävää kuubalaista show- ja estraditanssia, jossa pääosissa on naisellisuus, laaja, elegantti käsien käyttö ja kaunis liikkuminen.

Casino

Ks. Parisalsa

Happy Latino

Happy people, happy salsa, happy elämä! San Miguelin vauhtitunnilla tanssitaan salsaa, mamboa, chachachaata, reggaetonia, sonia, ja congaa, sekoitetaan nämä sopivasti ja pidetään hauskaa! Tunnilla pidetään liike koko ajan päällä ja hiki tulee! Sopii kaikentasoisille tanssijoille.

Jooga

Rauhallinen hathajooga koostuu erilaisista asanoista, joilla venytetään tanssissa jäykistyneitä lihaksia lempeästi. Venytysasennoissa pyritään keskittymään syvään palleahengitykseen ja siten rauhoittamaan mieli arjen hälinästä. Loppurentoutuminen sinetöi asanoiden positiivisen vaikutuksen sekä kehoon että mieleen. Kaikki harjoitukset tehdään omaa kehoa kuunnellen ja kunnioittaen - joogaan osallistuakseen ei missään nimessä tarvitse olla notkea! Tavoitteena on oma kokonaisvaltaisen hyvän olon löytyminen. Jooga sopii kaikille, jotka haluavat notkistua, rauhoittua ja rentoutua. Mitä oivallisin stressilääke!

Kizomba  

Kizomba on sensuelli, alun perin afrikkalainen paritanssi. Se on saanut vaikutteensa sembasta, zoukista, coladeirasta, tangiosta ja merenguesta ja jalostunut Angolan nuorison kautta vetäväksi maailmantanssiksi.

Koreografia -tunnit

Osa tunneista on  koreografiatunteja. Näillä tunneilla valmistellaan koreografioita Baila Bailan juhlissa esitettäväksi. Tunnit alkavat kauden alussa hitaasti, mutta syksyn edetessä aletaan hioa koreografioita, joten tunneille voi olla hankalaa tulla mukaan loppukaudesta. Jos olet kuitenkin nopea oppia, voit kokeilla mukaan hyppäämistä myöhemminkin. Koreografiatunneilla kerrataan samaa sarjaa/osaa sarjasta useasti, joten voit huoletta jättää jonkun kerran välistäkin. Esiintymispakkoa ei ole. Koreografiatunnit vaativat vähintään keskitason taitoja kyseisessä lajissa, ja kykyä lisätä perustanssiin showelementtejä. Näillä tunneilla sinulla on mahdollisuus todella paneutua koko syksyn ajan valitsemaasi tanssiin!

Dips & Tricks & Style

Tunnilla liitetään kuubalaiseen parisalsaan show-elementtejä ja maustetaan tanssia erilaisilla taivutuksilla, nostoilla ja muilla tempuilla. Täällä opit niitä upeita tricksejä & dipsejä, joita näet upeimmissa tanssiesityksissä. Tunti on haastava, ja vaatii hyvän parisalsan osaamisen lisäksi hyvää kuntoa sekä miehiltä että naisilta. Jotta tuntien sisällöt voidaan tehdä turvallisesti, on tärkeää, että osallistujat eivät yliarvioi omaa taitotasoaan.

Ladies Style

Tunnilla harjoitellaan naisten käsien ja vartalonkäyttöä kuubalaisessa salsassa, ja opitaan miten omaa tanssia voi maustaa naisellisemmaksi. Harjoitusten avulla haetaan jatkuvuutta liikkeisiin, ja eleganttia pehmeyttä vartalon ja käsien käyttöön, ja toisaalta voimakkaampien aksenttien lisäämistä omaan tanssiin kehonliikkeiden avulla. Tunnilla tehdään liikeharjoituksia ja lyhyitä koreografioita. Tunnille tullessa ei tarvitse olla aiempaa kokemusta ladies styling -tunneista.

LA-style parisalsa

Los Angeles -tyylin parisalsa on maailmalla yksi suosituimpia salsatyylejä. LA-style kuuluu crossbody-tyyleihin (CBS), jotka eroavat kuubalaisesta casinosalsasta mm. tavassa liikkua tanssilattialla: parit tanssivat linjassa ja tanssille tyypillistä on showmaisuus. LA-salsassa korostuu tanssin tekniikka. Etenkin naisille tanssi antaa paljon aikaa ja tilaa varioida omaa tanssia. 1-tason tunti on tarkoitettu kaikille, jotka eivät ole juurikaan/lainkaan tanssineet LA-salsaa. 2- ja 3-tason tunneilla syvennetään liikkeiden ja kuvioiden tuntemusta.

Latinomix

Tunnilla tutustutaan eri latinotansseihin lyhyiden askelsarjojen muodossa (mm.merengue, salsa, cha cha cha, bachata, conga, timba, son). Tarkoituksena on yhdellä tunnilla tanssia ainakin 2 - 3 eri lajia, ja näin oppia kauden myötä useita eri latinotansseja hauskasti ja helposti.

Orishas

Afrikasta Kuubaan tuodut orjat toivat mukanaan afrikkalaisen kulttuurin, musiikin, tanssin ja uskonnon. Kuubassa harjoitettu santería uskonto (La Regla Lucumi) on peräisin Länsi-Afrikasta, nykyisen Nigerian alueelta, jossa Yoruba heimo harjoitti sitä. Kuubassa santeríaan sekoittui piirteitä espanjalaisten valloittajien mukanaan tuomasta katolisesta uskonnosta.

Santeriassa uskotaan yhteen jumalaan, Oloruniin (tai Olodumare), jota pidetään koko maailmankaikkeuden muodostavan henkisen energian (ashé) lähteenä. Olorun on yhteydessä maailmaan ja ihmisiin Orishojen, eräänlaisten jumalaisten ”lähettiläiden” kautta, joita on santeriassa kymmeniä. Orishat hallitsevat luontoa ja kaikkea ihmiselämään kuuluvaa, mutta ovat samalla hyvin inhimillisiä piirteiltään ja helposti lähestyttäviä. He auttavat seuraajiaan ja ohjaavat heitä parempaan elämään sekä henkisesti että materiaalisesti. Ihmiset kommunikoivat Orishojen kanssa rukoilemalla, rituaaleilla, ennustamisella, uhrilahjoilla sekä tietenkin musiikilla ja tanssilla. Jokaisella Orishalla on oma tanssinsa.

Parisalsa (Casino)

Parisalsa on hauska ja menevä kuubalainen tanssi, jossa lantion ja ylävartalon rentous yhdistyy hallittuun vartalonkäyttöön. Tällä tunnilla tanssitaan parin kanssa, mutta oma pari ei ole välttämätön. Tunneilla vaihdetaan pareja, joten kaikki saavat tanssia parin kanssa. Tunneilla opetellaan parisalsan askelkuvioita, rytmiä, vartalonkäyttöä ja vientitekniikkaa.

Reggaeton

Tämän hetken suosituin yökerhotanssi latinalaisessa Amerikassa. Reggaeton on erittäin monipuolinen soolotanssi, joka on saanut vaikutteita eri tanssilajeista, mm. afrotansseista, hip hopista sekä Karibian ja Etelä-Amerikan perinteisistä tanssityyleistä. Vauhdikkaissa reggaetonliikkeissä pääsee käyttämään koko vartaloa, erityisesti lantiota ja ylävartaloa.

Rueda

Parisalsaa piirissä, jossa opettaja johtaa ja muut tottelevat käskyjä. Parit vaihtuvat ja meno on vauhdikasta! Rueda on erittäin tehokas ja hauska tapa oppia nopeasti salsan rytmi ja eri kuviot nimeltä. Tunneille ei tarvitse omaa paria. Alkeistason ruedaan voi lähteä mukaan heti, kun hallitsee parisalsan perusteet.

Rumba

Rumba on yleisnimitys laajalle musiikki- ja tanssityylien ryhmälle. Alunperin Kuubasta kotoisin olevassa rumbassa yhdistyvät Kuubaan tuotujen afrikkalaisten orjien tanssi- ja musiikkikulttuuri ja espanjalaisten siirtomaaisäntien vaikutteet: afrikkalaiset rummut ja tanssi sekä espanjalaisten mukanaan tuomat ruonous, laulut ja tanssit. Rumba voidaan kuitenkin jakaa kolmeen eri tyyliin: Rumba yambú on vanhin rumbatyyli, jota tanssitaan muita rumbia hitaampaan rytmiin. Sitä voidaan tanssia yksin tai miehet ja naiset yhdessä. Tyyliin kuuluu miestanssijoiden flirttailu naisten kanssa. Rumba guaguancó on nopeampi rumbatyyli, johon kuuluu miehen ja naisen välinen voimakas flirttailu vartalon liikkeitä ja eleitä käyttäen. Nainen houkuttelee ja ”härnää” miestä, mutta samalla suojelee itseään, jottei mies pääse yllättämään ja ”rokottamaan” naista. Rokottaminen on symbolinen, seksuaalinen ele, jonka mies voi tehdä käsillään, lantiollaan tai jalallaan kohti naista. Nainen käyttää hametta tai huivia suojellakseen lantion aluettaan ja ”huitaistakseen” miehen seksuaalisen energian pois itsestään. Rumba columbia on nopeaa ja energistä miesten tanssia, jossa miehet imitoivat luovilla ja jopa akrobaattisilla liikkeillään monimutkaisia rumpurytmejä. Miehet usein myös kilpailevat keskenään taidoillaan. Columbiassa näkyy vaikutteita congosta espanjalaiseen flamencoon, nykyään tanssijat yhdistelevät mukaan myös break dancea ja hip hopia.

Salsa

Salsaa voi tanssia myös yksinään (soolosalsa) - tällä tunnilla ei tanssita parin kanssa. Salsatunnit ovat vauhdikkaita ja koreografisia. Kuviot vaihtelevat opettajan mukaan ja vaikeutuvat tasolta ylemmäs siirryttäessä. Salsatunnit sopivat kaiken ikäisille miehille ja naisille, ja ne tukevat erinomaisesti paritanssin harrastusta.

Salsa on alunperin Kuubasta kotoisin oleva paritanssi. Salsan liikkeet ja kuviot perustuvat 1920-luvun kuubalaiseen soniin, joka on saanut rytminsä ja tyylinsä kuuluisasta son cubanosta. Son cubano syntyi Itä-Kuubassa, Orienten maakunnassa 1800-luvun lopulla. Salsa onkin afrikkalaisen ja eurooppalaisen tanssi- ja musiikkikulttuurin kohtauspiste. Tänä päivänä salsa on kehittynyt moniin eri tyylisuuntiin, ja siihen on sekoittunut niin latinalaisamerikkalaisia kuin länsimaisia vaikutteita.

Salsa on iloista ja nautinnollista tanssia, joka sopii kaikille ja on liikunnallisuutensa ansiosta myös hyvää kuntoilua!

Salsa orishas

Salsa orishas tunnilla tanssitaan salsaa sekoittaen siihen eri orishojen (santeria-uskonnon jumalia) tansseja. Syksyn aikana käydään läpi kaikki orishat, ja samalla kerrotaan miten orishat näyttäytyvät santeria-uskonnossa. Eli salsaa afromaustein!

Salsatimba

Salsaa ja timbaa ("nopeaa salsaa") yhdessä, askeleita ja vartalonkäyttöä menevästi. Tule mukaan!

Salsaton

Salsaton on vauhdikas yhdistelmä salsaa ja reggaetonia.

Showreggaeton

Tunneilla tehdään reggaeton-koreografioita showelementeillä höystettynä. Koreografiat koostuvat pääosin reggaetonista, mutta siihen voi sisältyä liikkeitä hip hopista ja showtanssista. Oppilailta edellytetään reggaetonin alkeiden hallintaa ja säännöllistä osallistumista tunneille. Tunneilla valmistellaan showkoreografiaa esiintymistä varten. Aiempia hip hop- tai showtanssitaitoja ei tarvita.

Showsalsa

Haastava koreografiatunti! Tunnilla yhdistetään salsan ja showtanssintekniikkaa ja kuvioita. Samalla syvennetään salsatekniikan tuntemusta ja tutustutaan showtanssin tekniikkaan tekemällä käsi-, pää- ja piruettiharjoituksia. Tunnilla tehdään useita koreografioita. Oppilaiden tulisi osata hyvin salsan perusteet, ei tarvitse showtanssi-kokemusta.

Son

Latinalaisen Amerikan son-musiikin historia ulottuu kolonialismin alkuvaiheisiin 1500-luvulle. Son oli paikalliseen maalaismusiikkiin liitetty yleiskäsite, jonka sivumerkitykset viittasivat sivistymättömään musiikkiin. Koloniaalisessa Latinalaisessa Amerikassa tärkein son-soitin oli kitara erilaisine muunnelmineen.

Kuubalaisen sonin perusmuoto on son montuno. Sana montuno viittaa Orienten vuoristoseutuun (montaña = vuori). Kiertävien sokerityöläisten ja Orientesta siirrettyjen armeijan joukko-osastojen mukana son montuno kulkeutui Havannaan vuonna 1909. Havannassa son-musiikin harrastus keskittyi mustien ja mulattien asuttamiin työläiskortteleihin. Son-musiikin esittämisen katsottiin liittyvään afrokuubalaiseen alakulttuuriin, prostituutioon ja huonoon elämäntapaan ja vielä koko 1910-luvun ajan Havannan poliisit takavarikoivat ja tuhosivat rutiininomaisesti son-yhtyeiden soittimia. Tyylin läpimurtoa auttoivat useiden radioasemien syntyminen Havannaan, yhdysvaltalaisten levy-yhtiöiden kasvanut kiinnostus kuubalaisen musiikin markkinasegmenteistä sekä vaikutusvaltaisten, rikkaiden sponsoreiden tuki. Danzónit, valssit ja two-stepit olivat muotia Havannassa vuosisadan alkupuolella, mutta 1920-luvun puoliväliin mennessä son oli voittanut ne suosiossa.

Tanssina son eroaa kuubalaisesta parisalsasta rytmiltään ja soniin kuuluu salsaa vähemmän kuvioita ja käännöksiä. Son on salsaa rauhallisempi, vartalon, erityisesti ylävartalon, hienovaraisiin liikkeisiin perustuva paritanssi. Oikean tyylin ja tekniikan löytäminen on sonissa usein salsaa haastavampaa.

Timing

Timing tunnilla perehdytään kuubalaiseen rytmiikkaan erilaisten rytmi- ja tanssiharjoitusten kautta. Tunnilla opetellaan tanssien, taputtaen ja erilaisten kuubalaisen musiikin taustalta löytyvien rytmisoittimien avulla tanssimaan salsaa 1:lla ja 3:lla, sonia, mamboa ja cha cha chaata, rytmin löytämistä ja eri tanssista toiseen siirtymistä. Tunti sopii kaikentasoisille tanssijoille, jotka haluavat syventää tietämystään kuubalaisen tanssin ja musiikin rytmiikasta.

Vapaatanssi

Vapaatanssiharjoituksissa pääosassa on tanssin ilo! Pääset harjoittelemaan jo oppimiasi salsakuvioita ja saat opettajalta vinkkejä mm. vienti- ja seuraamistekniikkaan. Tunti sopii kaikille, jotka hallitsevat vähintään parisalsan alkeet. Tule mukaan hiomaan tanssikuvioita ja hakemaan vauhtia seuraaviin salsajuhliin!

Zumba

Zumba® Fitness - Liikuntamuoto, joka on sekä hauskaa että tehokasta!

Kolumbialaissyntyisen Alberto "Beto" Perezin kehittämässä Zumba®Fitnessissä yhdistyy cumbian, salsan, samban ja merenguen rytmit. Sekä vanhat että nuoret nauttivat iloisesta ja tarttuvasta Zumba -tunnelmasta. Zumba®Fitnessin keinuvat tanssiliikkeet antavat kunnon kyytiä koko vartalolle.