Baila Bailan opettajat

San Miguel (mm. salsa,  parisalsa, bachata)

miguelkasvo.png San Miguel aloitti salsan opettamisen  Helsingissä muutettuaan Suomeen vuonna 1992. Seuraavana vuonna hän perusti Suomen ensimmäisen salsatanssikoulun, Baila Bailan. Hän on  opettanut ja esiintynyt ympäri Suomea ja muualla Euroopassa lukuisissa tapahtumissa ja festivaaleilla. Vuosina 2001 ja 2004 hän voitti Pohjoismaiden salsamestaruuden ja Suomen salsamestaruuden vuonna 2004.  San Miguel on kokenut ja arvostettu opettaja ja hänen tuntinsa ovat hauskoja ja haastavia. 


Yasser Sarría (mm. reggaeton, latinomix, zumba)

yasserkasvo.pngYasser Sarria Terry valmistui tanssinopettajaksi ja ammattitanssijaksi v. 1993 (Escuela Profesional de Arte, EPA) ja on  lisäksi  suorittanut folklorististen ja populaaritanssien diplomit v. 1997 (Instituto Superior de Arte, ISA). Yasser on tanssinut Kuubassa lukuisissa showryhmissä ja voittanut palkintoja myös kansainvälisissä kilpailussa sekä opettanut että esiintynyt ympäri Eurooppaa erilaisilla festivaaleilla.  Hän on yleisöjen suosima energinen ja hauska esiintyjä ja opettaja. Hänen tyylissään yhdistyvät afrokuubalaisten tanssien voima ja populaaritanssien vauhdikas tunnelma.


Carlos Correa (salsa, parisalsa, rueda)

Carloskasvo.png Asuttuaan kolme vuotta Suomessa Carlos tutustui Migueliin, joka tarjosi hänelle paikkaa tanssiryhmässään. Carlos on ollut mukana Baila Bailassa lähes tanssikoulun alusta asti. Carloksen aina aurinkoinen olemus sekä selkeä opetustyyli vetävät Bailan salit täyteen oppilaita. Monet hakevat hänen tunneiltaan säännöllisesti oppia parisalsan ja ruedan kuvioihin. Hän on todella suosittu ja kysytty opettaja myös muualla Suomessa ja Euroopassa.


Guillermo Zayas (mm. reggaeton, salsatimba, zumba)

guillermokasvo.jpgGuillermo Zayas Ramirez on syntynyt Kuubassa, Havannassa. Hän aloitti tanssiopiskelut jo 12- vuotiaana. Guillermo on valmistunut tanssijaksi ja tanssinopettajaksi ENA:sta (Escuela Nacional de Arte) vuonna 2001. Hän opiskeli ENA:ssa modernia tanssia sekä kansantansseja ja erikoistui näihin Kuuban kansantansseihin kuten afro, rumba, son, chachacha, mambo,mozambique, pilon. Opiskelun jälkeen Guillermo aloitti tanssijan uransa eri tanssiryhmissä. Hän oli  3 vuotta Conjunto Folklorico Nacional de Cuba tanssiryhmässä, mikä on yksi tunnetuimpia kansantanssiryhmiä Kuubassa.


Patricio Deuma (la-salsa, bachata)

patricio.png Patricio on kotoisin Chilestä, missä hän on tanssi  salsaa kymmenisen vuotta. Suomessa hän on opettanut useamman vuoden ja on keskittynyt erityisesti La-stylen opettamiseen. Patricio on erittäin suosittu ja pidetty opettaja ja hän on myös taitava  koreografi sekä erittäin kysytty esiintyjä.


Ranses Charon (afrorumba yoruba, reggaeton)

ranseskasvo.jpg Ranses on syntynyt Kuubassa ja aloittanut tanssin jo 6-vuotiaana. Opiskelun jälkeen hän on kuulunut lukuisiin tunnettuihin tanssiryhmiin ja tehnyt kansainvälisiä kiertueita ympäri Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa. Ransesilla on pitkä kokemus tanssiopettajana, hän on mm. toiminut pääopettajana Kuubassa kansainvälisillä salsafestivaaleilla ja perehdyttänyt myös paljon suomalaisia Kuuban matkailijoita salsan saloihin. Ranses on kärsivällinen ja hauska opettaja joka luo tunneille aidon kuubalaisen tunnelman.


Kari Taura (parisalsa, rueda tekn.)

Kari_9rajattu.jpg  Kari on kokeneimpia suomalaissyntyisiä parisalsan tanssijoita. Ensikosketuksen salsaan hän sai jo 1990-luvun lopulla Tampereella. Kari on tanssinut useiden vuosien ajan maamme parhaiden kuubalaisopettajien johdolla ja täydentänyt opintojaan myös Kuubassa. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Kari painottaa selkeillä tanssitunneillaan perusasioiden hyvää hallintaa ja tanssin iloa. Jokaisella tunnilla kerrataan aikaisemmin tehtyjä asioita ja jatketaan niiden pohjalta uusiin haasteisiin. Erityishuomiota kiinnitetään parisalsan viennin ja seuraamisen yksityiskohtiin siten, että tanssista tulee nautittavaa, hauskaa ja tyylikästä!


Riikka Karvinen (salsa, parisalsa)

riikkakasvo.jpg Riikka on tanssinut intensiivisesti salsaa Baila Bailassa vuoden 2006 tammikuusta lähtien. Vuonna 2007 hän aloitti salsan opettamisen ja hän on työskennellyt myös Dance Team Internationalissa opettaen salsaa teineille. Riikka on tanssinut Baila Bailan tanssiryhmässä Compañia de Danza Baila Bailassa vuodesta 2008 ja hän on opettanut ja esiintynyt paljon erilaisissa tilaisuuksissa. Nuorempana Riikka tanssi myös balettia tanssikoulu Raatikossa, mutta mikään ei vedä hänen mielestään vertoja kuubalaiselle salsalle, se varasti hänen sydämensä. Erityisen tärkeänä Riikka pitää naisellista liikkumista omassa tanssissaan ja tunneillaan.

 

                                                                       

Salla -Mari Saarela

salla.png Salla-Maria on treenannut aktiivisesti kuubalaista liikettä, salsaa, reggaetonia, rumbaa ja cabareta eri opettajien johdolla sekä Suomessa että Kuubassa. Salla-Maria on tanssinut Baila Bailan ryhmässä vuodesta 2007 lähtien ja ollut tanssijana monissa eri koreografioissa. Tanssia hän on opettanut vuodesta 2008.

                                                            

Soila Sarria (mm. reggaeton, showsalsa, zumba)

soila2.png Soila on opiskellut tanssia 6-vuotiaasta lähtien. Hän on ollut lukuisilla kursseilla New Yorkissa, Havannassa, Santiago de Cubassa ja Malissa opiskellen mm. modernia tanssia, jazzia, afroa ja Kuubalaisia tansseja. Hän on valmistunut tanssipedagogiksi Turun Taideakatemiasta vuonna 1998. Soila on opettanut Kuubalaista salsaa vuodesta 1998 alkaen. Lisäksi hän on esiintynyt ja opettanut eri tapahtumissa ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa. Soila on voittanut kahdesti Pohjoismaiden salsamestaruuden sekä Suomen mestaruuden vuonna 2004 Miguelin kanssa. Soila on energinen, vaativa ja myös kärsivällinen opettaja joka saa oppilaansa venymään mitä parhaimpiin suorituksiin.


Laura Heikkilä

laura.png Laura aloitti La-salsa harrastuksensa asuessaan Dublinissa. La-salsa oli vielä varsin uusi laji Suomessa ja hän halusi yrittää saada lajia tunnetummaksi Suomen salsaajien keskuudessa onnistuen yrityksessään. Lauran tanssitaustalta löytyy klassista balettia, jazz tanssia ja moderniatanssia. Lauran mielestä on hyvä aluksi ymmärtää joitakin perusasioita ja tekniikoita tanssista ja käyttää rauhassa aikaa niiden oppimiseen,jotta niitä voisi myöhemmin soveltaa luontevasti tanssilattialla. Hänen oma tanssityylinsä mukailee musiikin ja liikkeen luonnollista yhteyttä – hymyä unohtamatta.

Hanna Téran 

hanna.pngHanna on tanssinut 6-vuotiaasta asti Suomen parhaimmistossa latinalaisia kilpatansseja, ja ne jätettyään löysi tanssillisen sisimpänsä Kuubasta. Hanna on opiskellut kuubalaisia tansseja vuodesta 2003 lähtien. Hän on tanssityyliltään naisellinen ja  hallitsee mm. musiikkivideoilla näkyvän varsin seksikkään reggaetonin ja despeloten, sekä kuubalaisittain perinteisemmän parisalsan ja rumban. Hän on myös paneutunut afrikkalaisperäisiin Yoruba-tansseihin sekä kuubalaiseen kabareeseen. Hanna on opettajana hulvaton, mutta myös erittäin vaativa. Hän osaa purkaa kuubalaisen liikekielen pieniin paloihin ja selittää ne selkosuomeksi.  Hannaa on kiitetty voimakkaasta ja sytyttävästä verbaliikasta,  tilannekomiikasta ja kansankielestä.

Rosi Brook

rosibrook.JPG Rosi on valmistunut Centro de Superación para la Cultura de la Habana -keskuksesta esiintyväksi ammattitanssijaksi. Hän on työskennellyt kuusi vuotta tanssijana mm useissa hotelleissa sekä Kuuban karnevaaleilla ja ollut mukana useassa esiintyvässä ryhmässä. Rosi on yksi Havannan suosituimpia afrokuubalaisen rumban tanssijoita ja on erittäin kysyttyä tanssiseuraa huipputanssijoiden kansoittamissa rumbatapahtumissa Kuubassa. Rosilla on tanssikoulu Casa Ochun yhteydessä oma esiintyvä ryhmä Grupo Aché, jonka valmennuksesta, koreografioista ja puvustosta hän vastaa. Rosi on erittäin kysytty ja suosittu opettaja, jonka taitava opetustyyli saa paljon kiitosta.  

Mea Oivo 

meaoivo.jpg Mea on viettänyt lapsuutensa lattarimusiikkia kuunnellen ja näin omaksunut tanssillisen maailman jo hyvin nuorena. Hän on tanssinut 5 vuotta aktiivisesti showsambaryhmässä sekä kilpailevassa cheerleading ryhmässä. Baila Bailan tanssitunnit ovat tulleet tutuksi jo pitkään. Mealle tanssi on koko elämä, jossa saa toteuttaa ja ilmaista itseään, mutta samalla myös pitää hauskaa. Mean tanssitaustaan kuuluu showsambaa, reggaetonia, salsaa, parisalsaa sekä jazzia. Hän on iloinen ja kärsivällinen opettaja.